Pihtiputaan Eläkkeensaajat ry

Perustettu 27.8.1971

 

Suosituimpiin toimintoihimme kuuluu maanantaisin kokoontuva kerho, jossa vapaan rupattelun lisäksi mm. jumppaamme ja kuulemme luentoja/esitelmiä meitä kiinnostavista ajankohtaisista aiheista.

 

Kerho kokoontuu maanantaisin klo 12 Työväentalolla. Vuoden 2024 kevätkausi alkaa 15.1. Seuraa tapahtumakalenteria täällä kotisivulla ja Seuratoiminta -palstaa Kotiseudun Sanomissa. Tervetuloa mukaan myös uudet jäsenet!

 

 

 

 

 

 

 

VUOSI 2023 toteutunut toiminta

 

Joulukuun ensimmäisessä kerhossa oli tarjolla puuroa ja soppaa ja 11.12. vietimme pikkujoulua Wanhassa Pappilassa.

Marraskuussa vietimme isänpäivää ja syyskokouksessa käsittelimme sääntöjen määräämät asiat.

Lokakuun kerhoissa vanhustenviikolla osallistuimme etäyhteydellä Hykari-hankkeen vetämään visailutuokioon, lauloimme Raimo Urpilaisen haitarin säestyksellä, vietimme keittopäivän Rajaniemen vanhassa tuvassa tiiviissä tunnelmassa ja pari porinapäivääkin mahtui tälle kuukaudelle.

Syyskuussa vierailimme Ruokolahdessa Suks-Eemin museossa. Ja olihan siellä paljon muutakin vanhaa esineistöä nähtävänä. Isäntäväki tarjosi kahvit ja paistopaikka makkaroillekin löytyi.

Elokuussa teimme retken Raumalle, jossa mm. saimme kuulla perusteellisen esityksen Olkiluodon ydinvoimalasta ja kävimme vesibussilla tutustumassa Kuuskajaskariin.

Kesäkuussa virkistäydyimme Suvannonlahdessa mm. makkarasta ja lettukahvista nauttien Raimo Urpilaisen musisoidessa.

Toukokuussa vietimme kerhossa perinteisesti äitienpäivää.

Huhtikuun alussa lauloimme vt kirkkoherra Jukka Kemppaisen johdolla vanhoja koululauluja ja kuukauden viimeisessä kerhossa yhteislaulua säesti Raimo Urpilainen haitarilla.

Maaliskuussa kerhovieraiksi saimme aluevaltuutettu Kari Parkkosen kertomaan ajankohtaisia kuulumisia hyvinvointialueen asioista sekä kirjastokummi Minna Parikalta kuulimme kirjaston palveluista ja digitukitarjonnasta. Kevätkokous pidettiin 13.3.

Helmikuussa järjestimme kirkkohetken ruokailuineen. Tapahtumaan kutsuimme myös muut paikkakunnan eläkeläisjärjestöt. Osallistujia oli yhteensä noin 70. Muita helmikuun kerhopäivien aiheita olivat kaatumisen ehkäisy sekä koskettava esitys avustusmatkasta Ukrainaan.

Tammikuussa kerhossa on mm. jumpattu, saatu syksyn kuntotestin tulokset ja olemme laulaneet Raimo Urpilaisen säestäessä haitarilla

 

Kilpailutuloksia 2022:

Valtakunnalliseen liikunnan haastekampanjaan huhtikuussa osallistui yhdistyksestämme 25 jäsentä kooten yhteensä 1307 suoritusta. Tällä tuloksella sijoituimme piirimme alueella kolmanneksi ja valtakunnallisesti sijalle 95. Koko maassa haastekampanjaan osallistui 180 yhdistystystä.

EKL:n pilkkimestaruuskisat olivat Keiteleen Nilakka-järvellä 16.3.2022. Pihtiputaan Eläkkeensaajista sarjassaan kuudenneksi sijoittui Kalle Juutinen eikä ilman saalista jäänyt Juhani Venteläkään. Onnea ja taputuksia tuloksista! Tarkemmat tulokset  https://www.ekl.fi/jasenille/kilpailut/pilkki/tulokset/ 

 

VUODEN 2022 TOIMINTAA YLEISESTI

5.12.  Vietimme pikkujoulua runsaan ja maukkaan jouluaterian kera Wanhassa Pappilassa. Jaettavia kortteja oli täysi kopallinen, joululaulut sujuivat ja puheenjohtajan tehtävät jättävää Tainaa muistettiin kiitoskukkasin. Tästä jäimme joululomalle ja palaamme kerhoilemaan jälleen tammikuussa.

8.8. Teimme päivänretken kolmen maakunnan alueella. Kierrokseen mahtuivat aamiainen Riistaravintola Pikku Peurassa Lestijärvellä, päiväkahvit ja alueen esittely Linnakalliolla Alavieskassa, Crazyland Nivalassa sekä lounas Kartanohotelli Saaressa Reisjärvellä. Kiitos kaikille 39 jäsenellemme retkelle osallistumisesta!

20.6. Vietettiin 50 hengen voimalla iltapäivää Suvannonlahdessa. Tarjolla oli kahvia, muurinpohjalettuja ja makkaraa  sekä ohjelmassa yhteislaulua ja yleistä ropinaa.

27.3. Matka Saarijärven teatteriin Päällystakki-esitykseen. 

 

JA KERHOSSA:

28.11. Kahvin lisäksi tarjolla oli myös riisipuuroa ja soppaa.

21.11. Syyskokous

14.11. Vietimme Isänpäivää kakkukahvien kera.

7.11. Parin vuoden tauon jälkeen testattiin kerholaistemme kuntoa. Testin tuloksia ja vertailua edellisiin tuloksiin kuulemme tämän kuun viimeisessä kerhossa.

31.10. Aluevaltuutettu Kari Parkkonen kertoi ajankohtaiset kuulumiset Keski-Suomen hyvinvointialueelta.

24.10. Ruokailu, makoisaa kinkkukiusausta ja jälkiruuaksi kahvia ja pullaa.

17.10. Yhteislaulua

10.10. Uusi apteekkari Tuija Tuikkanen esittäytyi ja kertoi apteekin palveluista.

3.10. Markkinoiden jälkimaininkeja grillimakkaroiden merkeissä. Tuttuun tapaan puheensorinaa oli ihan mukavasti, olihan paikalla 41 henkilöä.

26.9. Jumpattiin kävelyä keveämmäksi.

16.5. Kevätkauden päätös. Hyvää kesää kaikille!

9.5. Äitienpäiväkahvit kakun kera

2.5. Biopankista kävi kertomassa Senni Lipponen sairaala Novasta.

25.4. Jumppaa ja kilpailuja

4.4. Yleistä porinaa.

28.3. Kevätkokous, paikalla 50 jäsentä, uusiakin mukana. (kts Kuvagalleria 2020-)

21.3. Hilkka muisteli työaikaansa mm. työväentalon ravintolassa.

14.3. Yleistä porinaa.

7.3. Tapani kertoi Pihtiputaan Urheilijoiden historiasta.

28.2. Jumppatuokia ja yleistä porinaa.

21.2. Kirjastokummi Heli kävi kertomassa toiminnastaan.

14.2. Kevätkauden avaus (vihdoinkin).

 

Puheenjohtajan tervehdys vuodelle 2022!

Hyvät Eläkkeensaaja jäsenet !!

Olemme taas tilanteessa, että korona rajoittaa meidän toimintaamme tälläkin kevätkaudella.

Onneksi saimme syyskauden 2021 kokoontua normaalisti. Saimme pitää 50 v-juhlan jossa oli vieraina Timo Kokko liitosta ja Reijo Hamina piiristä ja jäsenistöä runsaasti paikalla.

Saimme myös viettää perinteisen pikkujoulun yhdessä joululaulujen ja Maijan meille tekemän jouluaterian merkeissä ja ennenkaikkea yhdessä oloa ja rupattelua.

Toivottavasti tästä rajoitetusta ajasta tulee mahdollisimman lyhyt. Keväälle ja kesälle on jo suunnitelmia olemassa, kun vain pääsemme niitä toteuttamaan.

Teille kaikille jäsenille turvallista ja tervettä alkanutta vuotta 2022!

Otetaan siihen kerhokaveriin vaikka puhelimella yhteyttä!!!

Pj Taina Toikkanen

Ps: Saa ottaa yhteyttä, jos jokin asia vaivaa 040-5757841

 

VUODEN 2021 TAPAHTUMIA 

Kerhossa:

- 13.12. vietimme pikkujoulua mm. ruokaillen, kiitos Tmi Koti- ja pitopalvelu Maija Tervoselle maukkaasta jouluateriasta. Karin ja Jatan vetämänä lauloimme joululauluj ja joulukorttejakin jaettiin toisillemme melkein täysi korillinen.

- 29.11. laulettiin joululauluja Hannu Viitalan säestyksellä.

- 15.11. oli syyskokous, jossa päätettiin tulevan vuoden toiminnasta ja talousarviosta sekä valittiin henkilöt yhdistyksen hallintoon. Puheenjohtajana jatkaa Taina Toikkanen.

- 8.11. Jari Blom kävi kertomasta uudesta hyvinvointialueesta, aluevaaleista ja äänestämisen tärkeydestä.

- 25.10. Kesällä tehtävään nimetty uusi Pihtiputaan mummo Sanna Kananen vieraili laulattamassa.

- 18.10. Leena piti jumppatuokion.

- 20.9. saimme kuulla Pauliina Koivistolta ravinnon merkityksestä hyvinvointiin.

13.9. kerhossamme vieraili ELV Jouni Varis kertoen liikunnan tärkeydestä lihasvoimaan ja tasapainoon.

Vietimme yhdistyksemme Pihtiputaan Eläkkeensaajat ry:n 50-vuotisjuhlaa lauantaina 28.8.2021 klo 12 työväentalolla.  Kiitos kaikille osallistujille!  Kts kuvagalleria.

 

Tällä 2021 kevätkaudella pääsimme kokoontumaan vihdoin toukokuussa kolme kertaa ja porinasta päätellenkin tapaamisia on kovasti kaivattu. Nyt jäimme kuitenkin kesätauolle, mutta kannattaa silti seurata tiedotustamme täällä ja Kotiseudun Sanomissa mahdollisten yksittäisten tapahtumien toteutumisesta.

 

Koska pikkujoulua emme vuonna 2020 voineet pitää, järjestimme jäsenillemme jouluruuan koteihin. Iloksemme tämä tarjous otettiin hyvin vastaan sillä ruokakassin tilanneita oli noin 90 henkilöä. Kts kuvagalleria.

 

 

Pihtiputaan Työväentalo osoite Keskustie 11. Kerhomme kokoontumispaikka. Talo on rakennettu 1930-luvulla.
Kuvannut Terttu Paananen 23.9.2019.
Tanssiva matka Eurooppaan ma 11.3.2024 klo 15 (kahvi klo 14 alkaen) Pihtiputaan Työväentalolla. Tervetuloa!

 

 

 

 

 

                          

 

KUVIA KESÄN 2017 LAPINMATKALTA

Seija Kaipainen on lähettänyt ottamiaan kuvia meidän lapinmatkalta 14.-17.8.17

Suuret kiitokset Seijalle hyvistä kuvista.

Linkki aukeaa kun klikkaat hiiren vasemman puolen painiketta kerran.

https://goo.gl/photos/CDtkeRcxY2kF5qSZ8